keskiviikko 22. toukokuuta 2013

5 vuotias

Blogitaipale on jo jatkunut 5 vuotta. Sen aikana on ehditty ja opittu paljon. Meidän yhteiseltä Ravelry-tililtä löytyy 80 projektia, mutta siinä ei ole kaikki. Nopean laskennan tuloksena Elli on tehnyt 23 neuletta eli isompaa työtä ja 47 erilaista asustetta (pipot, lapaset jne). Aura on sen sijaan tehnyt 25 isompaa työtä ja 22 asustetta. Ja tässä siis blogiin päätyneet, kaikkea ei tänne olla laitettu. Oli kiinnostavaa huomata miten neuletahti on vaihdellut. Lapset yhdistettynä työhön on vienyt Elliltä neuleaikaa ja nyt taas ompeluinnostus. Aura on laiskempi bloggaamaan ja pienistä neuletöistä tuli blogattua ainoastaan alkuvaiheessa.

Saadaksemme tästä myös itsellemme hyötyä teimme kuvakollaasit valituista neuleista. Ensimmäisessä kuvassa on Ellin käytetyimmät neuleet. Mitä suurempi kuva, sen enemmän neuletta on käytetty. 



Auran käytetyimmissä neuleissa on yksi ylivoimainen voittaja samoin kuin Ellillä, lempiväri ja yksinkertaisuus. Muuten värimaailma on hieman tylsempi kuin Ellillä. Montaa neuletta tuli alussa käytettyä paljon, mutta ovat myöhemmin periytynyt muille käyttäjille. Näistä esimerkkejä ovat vihreä Wilhelmiina ja pitkä neuletakki Winter Wonderland Coat.



Toisessa kuvassa on esitettynä vähemmän käytettyjä neuleita. Elli on tunnollinen. Paria neuletta on tullut käytettyä velvollisuuden tunteen takia. Eli kun nyt on tehty niin pakkohan sitä on sitten käyttääkin ;) Kaapelibolero, eli alemmassa kuvassa vasemmalla oleva oli ensimmäisen talven suosiossa. Sen jälkeen se on tainnut olla päällä kerran. Auralle Ellin neuloma slipoveri on ollut myös pari kertaa käytössä, kuvioneuleinen slipoveri myös kerran. Toppi ei kuvauksen jälkeen kertaakaan ja on nyt löytänyt tiensä Frejan pukeutumisvaatteisiin :D


Aura ei ole niin tunnollinen, jos joku neule ei tunnu kivalta sitä ei käytetä, vaikka sen neulomiseen olisi käytetty vaikka kuinka paljon aikaa. Alla liila ja lohenpunainen toppi eivät olet olleet kertaakaan päällä kuvauksen jälkeen. Ruskeaa ja valkoista liiviä, sekä mekkoa on tullut käytettyä ehkä kerran. Värikkäitä ei tule käytettyä, eikä yksikään onnistunut ja käytetty neule ole puuvillaa.



Mitä tästä opimme? Toppeja ja slipovereja et käytä. Neuletakit ovat paljon käytännöllisempiä. Kiinnostavaa on myös, että kaapelibolero ja palmikko liivi, ovat 1. ja 3. saaneet eniten tykkäyksiä ravelryssä. Mustia ostoneuleita tulee käytettyä paljon, muttei tule juuri neulottua! Puuvillaneuleet on myös vaikea saada onnistumaan. Yksinkertaiset ovat kaikkein parhaita, vaikka niin tylsiä neuloa!


Blogin ulkonäkökin sai juhlan kunniaksi hieman kaivattua päivitystä. 

14 kommenttia:

Lilja kirjoitti...

Hyvin ootte piristäneet ilmettä! Jee! Ja Elli, ei ihme että noi pienimmät sun käytetyissä on aika pienet, saat ne kyllä takaisin ;) t. siskonen-liskonen

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Olen aina ihastellut tuota lohenpunaista toppia sekä babydoll dressiä. Tulikin vain mieleen että mitähän kokoa nämä vastaavat, ja olisitko innokas luopumaan jommasta kummasta jos koko olisi oma?

Katja

Maiju kirjoitti...

Onnea viisivuotiaalle :) Olette inspiroivia :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Onnea! hyvä idea ja esitystapa on mainio!
Onhan se vain niin, että aina ei vain tule napakymppiä myös pidettävyyden suhteen. Itse tunnustan neulovani joksus vain siksi että joku juttu pitää saada neulottua... ei aina kaikkein fiksuinta se.

Sukkelia silmukoita vielä seuraavilekin viidelle vuodelle!

Elli ja Aura kirjoitti...

Lilja: Vähän meni harmaan puolelle, mutta eiköhän ne postauksien kuvat piristä ;)

Katja: Babydoll dressin olen myynyt kirpparilla. Lohenpunaisesta en oikein tiedä.. en ole nähnyt sitä väähään aikaan joten voi olla että se on myös laitettu pois.

Maiju: Kiitos!

Mari: Kiitos! Niinhän se on. Valitettavasti myös kiva neuloa ja kiva pitää ei mene yks yhteen. Tällä hetkellä tekisi niin mieli neuloa jotain ihanaa palmikko hässäkkää, mutta en tiedä tulisiko sellaista pidettyä..

Aura

Neulisti kirjoitti...

Onnittelut pitkästä blogitaipaleesta. Itse vasta äsken löysin tänne ja heti ihastuin vallan. :) Se on jännä, miten sitä ei neuletyötä aloittessa näe, onko sille käyttöä vai ei. Itse olen neulonut maanisesti 15 vuotta ja nyt alkaa tuntua sille, että pikkuhiljaa alan tunnistaa, kannattaako jotain työtä ottaa puikoille vai ei.

Minna kirjoitti...

Vitsit miten hyvä postauksen aihe! Monesti olen nimittäin tätä miettinyt. Neulottavuus ja käytettävyys eivät todellakaan aina kohtaa. Itse olen oikeastaan aika hyvin oppinut tunnistamaan sen, mitä tulee käytettyä ja mitä ei, ja usein se menee juuri niin päin, että haastava neuletyö joka ehkä kerää tykkäyksiä ravelryssä ja ihastelua muutoinkin jää käyttämättä. hyvien mallien löytäminen onkin stten hankalaa. En tosin koe neulomisen tylsyyttä kuten monet muut, ja sujuttelen ihan sujuvasti pitkät pätkät ainaoikeaa tai sileää neuletta, mutta oikeasti hyvien istuvien mallien löytäminen on silti kiven alla. Taitaapa myös puuttua taitoa mallien muokkaamiseen, joten olenkin panostanut siihen puoleen viime aikoina.

Nasti kirjoitti...

Onnittelut blogitaipaleesta, ootte mun suosikkeja :) Minkäs sille voi, että neulominen on niin kivaa että tulee neulottua välillä vain neulomisen ilosta eikä tarpeesta. Minulta on usein kysytty että "Voisitko tehdä mulle sen ja sen" niin yleensä kieltäydyn koska en tykkää neuloa kuin itseä kiinnostavia malleja mieliväreissäni. Siksipä vaatekaappini on täysi :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuvakavalkaadi :) Ootte myös mun suosikkeja! Mulle noista neuleista ylivoimainen suosikki on Winter wonderland coat, jonka innoittamana olen sen aikonut vielä joskus neuloa :) Voi olla liian suuritöinen mulle mutta inspiraatio tulee täältä, jos siihen alan. Myös tuo vihreä kaapelibolero on mun mielestä aivan ihana!

Outi

Kaisa kirjoitti...

Onnea ja kiitos ihanasta blogista!

Elli ja Aura kirjoitti...

Kiitos myös edellisille kommentoijille minun puolestani!

Neulisti: Ihanaa että ihastuit, toivottavasti tulet jatkossakin. Rautalangasta tänne on pakko vääntää, mutta kuitenkin tekee mieli neuloa sellaisia joita ei ehkä pitäisikään. Kumma juttu, mutta kun tekeminenkin on osa tätä hommaa :P

Minna: Osuit naulan kantaan tuossa että näyttävät eivät ole niitä mitä sitten samalla tavalla tulee käytettyä. Taidan kyllä olla hieman kateellinen ettet tylsisty. Minä tylsistyn, mutta seuraavaksi ajattelin neuloa mustaa ja sileätä.

Nasti: Voi ei, ihanaa että ollaan suosikkeja! Tekin olette ehdottomasti yksi suosikeista :) Ja siis hauskaahan tässä on se että teidän blogista se siskon kanssa yhdessä bloggaaminen lähti. En ihmettele että sinun vaatekaappisi on täysi, teet niin valtavalla vauhdilla ihania neuleita!

Outi: Kiitos :) Oikein punastuu kun ollaan suosikkeja. Ja tsemppiä Winter Wonderlandiin. Aura käytti sitä kyllä aluksi paljon ja on nyt seuraavan henkilön käytössä, joten ei kuulu ihan niihin "makea neulottava muttei käytettävä" -kategoriaan :D

Kaisa: Kiitos, ja myös itsellesi!
Elli

ArualMaria kirjoitti...

Onnea 5-vuotiaalle! Paljon kauniita neuleita olette saaneet aikaan! Mielenkiintoista nähdä, mitkä ovat olleet ahkerimmassa käytössä. Tosiaan neuletakit ovat mullakin ne mieluisimmat neuleet.

Paula kirjoitti...

Onnea! Hauskasti esitetty käytetyimmät neuleet, kauniita ovat kyllä kaikki! Kyllä sitä tuntuu ajan myötä huomaavan että mitä ei kannattaisi neuloa kun ei kuitenkaan tule pidettyä. Eri asia sitten muistaako sitä siinä vaiheessa kun joku ihana malli iskee silmään. Tosin nyt kun neulomisaika on todella kortilla, ehtii ehkä paremmin pohtia että mitä sitä oikeasti tarvitsisi eli mitä kannattaisi oikeasti neuloa silloin kun ehtii.

Anonyymi kirjoitti...

Mihin ne on periytynyt? Mäkin haluaisin peritä jotain!