keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Paksua ja lämmintä

Tällä kertaa tarpeena oli lämmin, paksu ja pehmeä villapaita. Sellainen ihan yksinkertainen, jonka voi vetäistä päälle kylmällä säällä. Dropsin Andes oli houkutellut jo kauan ja kun lanka oli viime syksynä alennuksessa hyödynsin oivaa tilaisuutta kokeilla sitä.


Malli: Oma
Lanka: DROPS Andes, n. 800 g
Puikot: 7,0 mm

Malli on täysin oma. Olisiko ihan ensimmäinen? Aloitin helmasta ja neuloin etu ja takakappaleen putkena. Hihat tein ensimmäistä kertaa niin että poimin silmukat kädentiestä. Kauluksen poimin lopuksi pääntiestä.


Tämä tapa neuloa hihat toimi aivan loistavasti ja teen sitä varmasti jatkossakin. Ennen olen välttänyt istutettujen hihojen tekemistä perinteisellä tavalla. Kokeilin myös The Tailored Sweater ohjetta epäonnistuneesti, eikä se ollenkaan istunut. Hihasilmukoiden poimiminen on yksinkertaista ja neule istuu hyvin!



Alkuperäisenä ajatuksena oli laittaa neuleeseen mikrofleecevuori, mutta sitten iski laiskuus ja totesin että ehkä neule on ihan riittävän lämmin ilman vuoria. Joka tapauksessa tämä neule tulee olemaan talvella kylmällä säällä takin alla aivan loistava.


Andesissa on muuten ihanat värit, etenkin harmaat ovat väriltään hieman epätasaisia, eli aivan täydellisiä! Muutenkin ihanaa lankaa, suosittelen!


Pitkästä aikaa onnistunut neulepaita! Ja helppoa oli, vaikka ei ollut ohjetta. Pitää ehkä saada lisää isoja ja pehmeitä neuleita.. :)

12 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Ihana! Harmaata ei voita mikään.

Elli ja Aura kirjoitti...

Kiitos! Harmaa on kyllä neuleissa ihan paras väri!

Aura

Lilja kirjoitti...

Ihana myspysneule! Ja kivat kuvat. :)

Sini kirjoitti...

Onpas mukavannäköinen neule :-)

affen kirjoitti...

Ihana neule! Just passeli kylmiin syys- ja talvipäiviin :).

Tuija kirjoitti...

Tosi kiva ja rento neule!

Minulla on myös Tuulian systeemi ostettuna, mutta en ole uskaltanut edes yrittää! Heti kärkeen pitäisi tehdä miljoona mittausta ja vaikka ymmärrän niiden tarkoituksen, olen varma, että mittaisin väärästä kohdasta jne. jne. Virhelähteitä riittää.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

huippuneule! Ja niin vain syntyi ihan oman idean mukaan - hienoa :)

ArualMaria kirjoitti...

Ihanan muhkea rentoneule! Näyttää tosi pehmeältä ja mukavalta.

Usimarjaana kirjoitti...

Harmaan ystävänä en voi kuin ihastella! Yksinkertaisuus kunniaan! :D haluaisin itsekin tuollaisen!

anniveikko. kirjoitti...

Onpas ihana neule! Salaa olen aina kateellinen niille, jotka uskaltavati han ilman ohjetta neuloa noinkin isoa työtä. Kyllä minäkin vielä joskus...

Minna kirjoitti...

Olen neulomassa ensimäistä omaa villapaitaa ja ihastuin tähän tekemääsi! Kainaloissa olen menossa, mutta iski tenkkapoo. Miten etenen? Teitkö jotain kavennuksia vai ihan suoraa pötköä? Teen pyöröillä.

Tanssitar kirjoitti...

Ihana malli,kiitos :) mistä voisin katsella ohjetta olkapäihin?