torstai 6. joulukuuta 2012

Syksyinen kiepsautus

Tällä kertaa tarpeena oli kietaisuneule, jonka valmistukseen ei menisi aiva liian kauaa. Valitisin kohteeksi Ullan Huldan takin, joka olisi sopivan aivotonta neulottavaa.


Malli: Huldan takki, Ulla 2/2011
Lanka: SMC Select: Highland Alpaca Fino, 220g (ravelry)
Puikot: 5 mm

Seurasin ohjetta orjallisesti, koska mielestäni siinä ei ollut mitään muutettavaa. Ohje oli hauska, koska sekä helmassa että hihansuissa oli joitain satunnaisia kierroksia aina oikeaa. 


Langan ostin Tallinnasta Karnaluksista, varmuuden vuoksi 500 g, että varmasti riittää! No tästä saan toisenkin villatakin. :) Värinä taas ihanan täydellistä harmaata!

Lanka on ihanan kevyttä ja pehmeää, 50 g kerässä on jopa 250 m lankaa. Puikkosuosituksena taitaa olla 3,5-4 mm, mutta neulepinnasta tuli aivan tasaista myös isommilla puikoilla. Varmaan johtuu siitä että langassa ei juurikaan ole kiertoa.



Tämä kiepasutusneule on käytännöllinen talven kylmissä, kun sen voi vain vetäistä päälle. En ennestään omistanut tällaista ja voi olla että niitä on saatava lisää ;)


Neule taisi valmistua jo ennen kesää ja seuraavasta kuvasta näkyykin, että neule on jo ollut ahkerassa käytössä. Vähän taitaa lanka kärsiä käytöstä, mutta ei mitenkään pahasti jos katsotaan langan hintaa. Taisi 10 kerää maksaa kokonaiset 30€.


Tällä hetkellä on suurimmaksi osasta ajasta meneillään tonttupaja, mutta sen jälkeen taas jotain omaa.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Tuubit

Täällä päin sisaruskaksikkoa pyöreenä ovat ainoastaan tuubit! ;) Eli seuraavaksi esittelyssä pari yksinkertaista tuubia.



Harmaa tuubi
Lanka: DROPS Nepal
Malli: Oma
Puikot: 4,0 mm

Tämän harmaan tapauksen tein itselleni, kun olin pahasti perustuubin tarpeessa. Tein sen pyörönä 1o, 1n helmineuletta.


Valkoinen tuubi
Malli: Oma
Lanka: Cascade 220 Tweed
Puikot: 4,0 mm

Tämän valkoisen tein sen sijaan avomiehelleni, tietenkin hänen itse suunnittelemana. Neuloin tuubin tasona, siten että jokaisella oikealla kierroksella nostin joka kolmannen silmukan, niin että neulepinnasta tuli hieman epätasainen.




Lankana molemman ovat aivan ihania! Nepal on ihanan pehmeää ja väri täydellisen harmaata. Sama koostumus kuin edellisen postauksen Andes-lanka, mutta hieman ohuempaa.


220 Tweed on myös ihanan pehmeä ja värikin aivan täydellinen. 220:sta en ole kuullut muuta kuin hyvää, enkä ihmettele! Oli muuten ensimmäinen puhtaan valkoinen tweed joka tuli vastaan, niin oli aivan pakko tehdä erikoistilaus Titityyltä. Tweed on haastava lanka, kun niin monen asian on osuttava kohdalleen: pohjaväri, pilkkujen väri ja koostumus. Tässä Tweedissä kaikki on kohdallaan ja onneksi sitä on vielä villapaidan verran jäljellä! ;) Tämän lisäksi himottaisi kokeilla 128 Tweed, harmi kyllä molemmat langat lopetetaan.



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Pyöreitä

 Täytin eilen pyöreitä. Ei sitä kauheasti ehtinyt miettiä etukäteen, koska mies väitteli viime viikolla (tästä oma postaus myöhemmin, oli tietenkin pakko ommella uusi iltapuku ). Niin ja ollaan täällä pyöreitä yhdellä toisellakin tavalla :) Tämä siis syy sille että oli oikeasti pakko ommella uusi iltapuku.


Samalla vienosti pyöreän mahan kanssa on esittelyssä uusin valmistunut neule. Vienosti pyöreä siksi että kuvaussessiosta on vierähtänyt 5 viikkoa eikä maha enää ole noin pieni. Neuleinto oli kesällä jossain rapakon takana. Oma vointi oli niin kehno ettei mitkään puikot olisi pysyneet käsissäkään. Tämä neule valmistui siis jo huhtikuussa (kai).


Malli: Larch Cardigan, Amy Christoffers (ravelry)
Lanka: Madelinetoshin Tosh Merino Light, 3 vyyhtiä (eli noin 300 g)
Puikot: 3,5 mm ja 2,5 mm (resorissa)
Napit: Stockmannilta

Lankaa oli todella niukasti. Alla olevassa kuvassa on kaikki mitä jäi jäljelle.


Jännitti aivan VALTAVASTI että riittääkö lanka kaulukseen vai ei. Onneksi omistan digitaalisen vaa'an, tämän avulla oli mahdollista tarkistaa kauluksen ensimmäisten kierrosten aikana että lanka tulee riittämään kohtalaiseen kaulukseen. Kaulus ei ehkä kuitenkaan ole se neuleen onnistunein osio. Jännitti niin paljon että poimin vähän vähemmän silmukoita kuin mitä ohjeessa sanottiin (luulin tietäväni paremmin ja halusin säästää lankaa). Kannattaa siis poimia paljon silmukoita kaulukseen, omani kiristää vähän.


 Hihat tein myöskin soveltaen. Poimin silmukat (lähes summamutikassa) pyöriöltä ja neuloin ylhäältä alas, aluksi lyhennettyjä kierroksia. Tämä onneksi toimi ja olen siskon kanssa samalla kannalla; seuraavatkin, ei kaarrokkeelliset, neuleet näin.


Lanka on ihanaa vaikkakin aika kallista, tosin metrejä on yhdessä vyyhdissä aika lailla. Tilasin omani Titityyltä.


Keväällä otettiin jo yhdet kuvat, mutta en kelpuuttanut niitä... Tosin tästä pidän :) Freja pilkahtaa myös ylimmässä kuvassa päällään meidän pikkusiskon neuloma villapaita. Tämä kiharapäinen sisko on perustanut oman bloginsa, kannattaa kurkistaa tänne: Kiharoiden Kätkössä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Paksua ja lämmintä

Tällä kertaa tarpeena oli lämmin, paksu ja pehmeä villapaita. Sellainen ihan yksinkertainen, jonka voi vetäistä päälle kylmällä säällä. Dropsin Andes oli houkutellut jo kauan ja kun lanka oli viime syksynä alennuksessa hyödynsin oivaa tilaisuutta kokeilla sitä.


Malli: Oma
Lanka: DROPS Andes, n. 800 g
Puikot: 7,0 mm

Malli on täysin oma. Olisiko ihan ensimmäinen? Aloitin helmasta ja neuloin etu ja takakappaleen putkena. Hihat tein ensimmäistä kertaa niin että poimin silmukat kädentiestä. Kauluksen poimin lopuksi pääntiestä.


Tämä tapa neuloa hihat toimi aivan loistavasti ja teen sitä varmasti jatkossakin. Ennen olen välttänyt istutettujen hihojen tekemistä perinteisellä tavalla. Kokeilin myös The Tailored Sweater ohjetta epäonnistuneesti, eikä se ollenkaan istunut. Hihasilmukoiden poimiminen on yksinkertaista ja neule istuu hyvin!



Alkuperäisenä ajatuksena oli laittaa neuleeseen mikrofleecevuori, mutta sitten iski laiskuus ja totesin että ehkä neule on ihan riittävän lämmin ilman vuoria. Joka tapauksessa tämä neule tulee olemaan talvella kylmällä säällä takin alla aivan loistava.


Andesissa on muuten ihanat värit, etenkin harmaat ovat väriltään hieman epätasaisia, eli aivan täydellisiä! Muutenkin ihanaa lankaa, suosittelen!


Pitkästä aikaa onnistunut neulepaita! Ja helppoa oli, vaikka ei ollut ohjetta. Pitää ehkä saada lisää isoja ja pehmeitä neuleita.. :)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Jag vill ha nya vaatteet

Espoossa sataa kaatamalla, lapsi nukkuu ja mies on poissa. Eiköhän siis ole aika ottaa itseään niskasta kiinni ja esitellä hieman uutuuksia, kun ovat jopa valmiiksi kuvattuja. Meillä kotona Frejalle puhutaan ruotsia, mutta lähipiirissä on aika monta jotka puhuvat suomea. Kaksivuotias on jo hyvin tietoinen siitä mitä haluaa ja tasaisin väliajoin hän heittää otsikkona olevan lauseen.  


Tässä ei ole kaikki, mutta on nyt osa siitä mitä olen Frejalle viimeisen vuoden aikana tehnyt. On saanut todeta että kun käy töissä ja on samalla pieni lapsi kotona niin ei ehdi tehdä yhtään niin paljon kun haluaisi. Vaatteet ovat melkein siinä järjestyksessä jossa ovat tehty, paitsi että pinkki huppari on aivan väärässä paikassa (kauheata, mutta tällainen ärsyttää minua ;)). 



T-paidoille oli viime kesänä tarve. Tein nämä sarjana, kaikki kolme samalla kaavalla. Kaava on muokkattu Ottobren 3/2011 lehdessä olevasta puhvihihaisesta bodysta. Kalakangas on Ikasyriltä, pöllökangas Sampsukasta, välissä roikkuva pipon viidakkokangas Lasten Metsolasta ja piparkakkukangas on Tiritomista.

Tilasin aikoinaan myös kokolappuja ja nimilappuja, eli merkkaan kaikki vaatteet koska olen aivan varma etten muista kokoa sitten kun sitä tarvitsee ja nimelle on tarvetta päiväkodissa.



Seuraavassa kuvassa onkin sitten syksyllä valmistunutta satsia. Oranssit housut (likaiset käytöstä...) tein kokeillaakseni Ottobren 4/2011 Jump-kaavaa. Kangas on kestovaipoista ylijäänyttä, taitaa olla Myllymuksuilta tilattua. Oikealla olevat paidat ovat taas raglanhihaisia, Ottobre 6/2011. Alunperin taisi olla yöpaita, mutta valitsin kaavan välttyäkseni kanttaukselta. Olen ehkä hieman lapsellinen, mutta mielestäni on melkein epäreilua että jollain ihmisillä on kone joka tekee sen puolestasi... Vihreä virtahepokangas on Hanhelista ja valoittava pupukangas Ikasyriltä.



Pupuvaatteet ovat olleet yksi suuri suosikki. Päiväkodin täditkin kehuivat :) Housuihin tein siis taskun vuorit myös pupukankaasta ja toiseen lahkeeseen aplikoin porkkanan.


Samalla hyväksi havaitulla Jump-kaavalla (Ottobre 4/2011) tein sitten vielä kolmannet housut. Näihin tosin lisäsin haarasaumaan hieman (noin 5 cm) lisää pituutta, kun pupuhousut eivät tahdo pysyä ylhäällä nauhasta huolimatta. Sirkushousujen tähtikangas on paikallisesta TilkkuPuodista.


Tähtilinjalla jatketaan, eli viimeisenä on valmistunut pinkki huppari. Vuori koostuu samasta vihreä-pinkistä tähtikankaasta kuin eteen aplikoitu tähti. Velour on Ikasyristä ja tähtikangas Tiritomilta. Kaava on Ottobren Monkey, 4/2011.



Edeltäjäänsä, myös suurta suosikkia, jopa hieman kätevämpi kun on ilman huppua.




 
Nostan hattua jos joku jaksoi lukea loppuun asti. Ajattelin kuitenkin laittaa nämä kertarykäyksellä etten kiusaa montaa kertaa. Seuraavaksi onkin luvassa neuleita :)

P.S. Välit hyppelevät vähän miten sattuu. Kertokaa jos joku on keksinyt miten ne saa tasaisiksi. Rämpläsin jopa html:ää, mutta kun mies ei ole kotona niin en osannut tarpeeksi...

maanantai 7. toukokuuta 2012

Aurallekin lärpäke

Elli teki itselleen lärpäkkeen viime kesänä ja kateellinen pikkusisko halusi myös! Toisaalta malli ei tietenkään voi olla sama. Ei olla muuten vielä koskaan tehty samanlaista neuletta (paitsi lapaset), aikamoinen saavutus! :) 

Löysin aivan ihanan neuleohjeita myyvän sivuston! Kaikki siellä on tosi ihanaa ja jono on luonnollisesti jo kasvanut pitkäksi (tai siis pidemmäksi)!


Malli: Abigail Cardi, Quince&Co
Lanka: Rowan, Cotton Glace, 390g  
Puikot: 4,0mm

Luulen että tarvitsen lisää lärpäkkeitä, koska tämä on ollut niin kovassa käytössä! 

Projekti toimi oivallisena luentokutimena, täysin aivotonta ja voi keskittyä olennaiseen. Toisaalta en kyllä jaksaisi näin tylsää neuletta tehdä kotona, mutta onneksi eri paikoissa on erilaiselle neulomiselle tarve, niin ei tarvitse rajoittaa yhteen keskeneräiseen. Heh! Mutta, en tosiaan halunnut käyttää aivoja ollenkaan, joten seurasin ohjeita kuin orja. Ja mikäs siinä kun on hyvä ohje ja hyvä malli!


Tämä on elämäni ensimmäinen ei-villainen onnistunut ja oikeasti käyttöön päässyt neuletakki. Pakko sanoa että puuvillalanka ei ole ihan lemppari. Se on aika painavaa ja venyy eri tavalla kuin villalanka, varmaan myös tottumuskysmys ja vie aikaa oppia mitkä mallit sopivat. Lisäksi sen neulominen ei ollenkaan ole niin kevyttä kuin villalangan. Mutta pakko sanoa, että tämä malli sopi hyvin puuvillalle vaikka onkin alkuperäisesti villalangalle. Tykkään!


Ja seuraavaksi, kesäneuleista puheen ollen, haluaisin kokeilla pellavalankaa, tai puuvilla-pellava sekoitelankaa. Saadaan nähdä milloin toteutuu :)

lauantai 25. helmikuuta 2012

Reikäpaita

"Ope, sun paidassa on reikiä!" kuului kesken oppitunnin. Siinä sitten yritin selittää että ne kuuluvat asiaan. Oikeastaan tunnilla puhuttiin jostain aivan muusta. Eikö ole ihanaa miten yläasteikäiset oppilaat ovat sponttaaneja!



Malli: Veera Välimäen Okrankeltainen jakku, Moda 3/2011 (ravelry)
Lanka:
Dropsin Muskat, n. 410 g
Puikot: 4,0 mm



Ensimmäinen Veeran suunnittelema neule jonka tein, vaikka olenkin kuolannut hänen tuotoksiaan jo vaikka kuinka kauan. Nyt olen ehdottomasti sitä mieltä että teen vielä monta lisää. Ovat yksinkertaisia, mutta sitten niissä on kuitenkin sitä jotain. Tässä neuleessa mm. nuo reiät ja hihojen rypytykset.



Tämä on siis kesäneule joka jopa valmistui kesällä. Sitä myös käytettiin aika paljon, kuvaaminen vain venähti "vähän". Kuvaushetkellä muuten käytössä ollut tikku oli vielä kateissa, joten toisesta hiussoljesta napattu tikku sai toimia kiinnitystehtävässä. Neulettahan voi myös pitää helmat lepattaen auki, en tosin vielä ole oppinut käyttämään sitä sillä tavalla, vaikkei se edes hullumalta näytä.



Lanka, eli Dropsin Muskat, on ostettu aikoja sitten puuvillalanka-alesta. Tiehys ei oikein täsmännyt tähän, mutta oli sopivasti 1/5 pienempi, eli laskin vain kaikki silmukkamäärät 20% pienemmiksi. Helppoa ja toimi hyvin. Reikien määrää vähensin myös samalla menetelmällä lähes kaikissa paikoissa. Auran kanssa puhuttiin juuri kesällä että pitäisi useammin neuloa puuvillaneuleita, villaset kun ovat liian kuumia kesällä ja puuvilla näyttää myös kovin siistiltä. Langassa oli tosin yksi ärsyttävä piirre.



Lanka siis kiertyi aivan vimmatusti koko ajan. En tiedä johtuiko tämä minun neulontateknisestä viasta, tai siitä että olisi pitänyt ottaa lanka kerän ulkopuolelta, tai jostain ihan muusta. Ärsyttävää se kuitenkin oli, eikä asiaan auttanut edes kerän vaihdos.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Hei taas, pitkästä aikaa

Nuoremmalla blogin pitäjällä on ollut viime aikoina hieman hiljaiseloa. Syitä on tietenkin monen monta, mutta ehkä suurin ettei yksinkertaisesti ole blogittanut. Onneksi isosisko pitää hyvää huolta ja potkii vähän persuksille ;)

Viime kirjoituksesta on valmistunut vaikka mitä, suurin osa pikkujuttuja, mutta myös kaksi isoa onnistunutta ja kaksi isoa epäonnistunutta. Suuremmista onnistumisista lupaan laittaa lähiaikoina postausta, mutta pienistä en lupaa mitään :)

Aloitetaan nyt kuitenkin tekeleellä joka valmistui jo ennen viime postausta: Frejan ensimmäinen synttärilahja. Neidin toinen syntymäpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, mutta mekko oli ainakin hetki sitten vieläkin sopiva! Kuvat ovat tietenkin ihan vanhentuneita, mutta tässä kuvia niille jotka jo odottavat kesää :)


Malli: Twist Collective: Little Lisa Jane by Alison Green Will

Lanka: Snuggly Baby Bamboo DK, 200g

Puikot: 4,0 mm

Mitoitus siis onnistui, vaikka mekko oli niiiiin pienen näköinen! Lanka oli uusi tuttavuus, ihanan pehmeää ja kivasti neuloutuva. Värivalintakin onnistui ja uskon että äitikin oli tyytyväinen.




maanantai 16. tammikuuta 2012

Vadelmapipo ja rautapisarat

Alkutalven uudet pipot ovat esittelyssä. Freja sai vadelmapipon.



Malli: Irina Klionavan Liffey (ravelry)
Lanka:
Arwettan ekstra fin merino
Puikot: 3,0 mm, reunuksessa 2,5 mm



Ihana kaunis malli ja sopiva jämälankaprojekti. Lanka on siis ylijäämistöä Frejan villapaidasta, tosin lankaa on vieläkin jäljellä... Uhmaa on jo aika paljon ilmassa ja uutta vierastava neiti on osassa asioita hieman hankala. Suurin osa uusista neulomuksista eivät kelpaa heti alkuun, niitä pitää esitellä monta kertaa ennenkuin saa laittaa päälle asti. Tekovaiheessa halutaan toki kyllä sovittaa ja mielellään koko ajan.



Minä sain sitten rautapisarat pipon.



Malli: Po Lenan Tears of Bronze (ravelry)
Lanka:
Dropsin Merino Extra Fine
Puikot: 3,0 mm, resorissa 2,5 mm

Muokkauksina tein pallot epäsymmetrisin välein, tosin ei sitä oikeastaan erota tuosta valmiista kappaleesta. Ihana kevyt pipo, mutta ensi kerralla voisi tehdä hieman pienemmän koska lanka lörpähtää aika lailla käytössä. Tämäkin lanka löytyi kaapista, mutta sekään ei loppunut.